keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Juhlasuunnittelua

Lomat on lusittu ja heinäkuulle voi heittää hyvästit. Meillä ollaan kuitenkin juhlatunnelmissa ja suunnitteilla onkin pojan synttärit. Pieniä hikikarpaloita on otsalla, sillä pojan toiveena on Angry Birds-kakku, enkä mitään tuollaisia erikoisia kakkuja ole koskaan tehnyt. Voisikohan semmoisen virkata??? Voi olla, että tarjolla on vain kärähtänyt kakkupohja vaahtokarkeilla.

Viime viikolla kävimme ottamassa 2-vuotiskuvia Ainolan puistossa (kuvaajana minä). Paikka oli nätti, ilma kaunis ja kuvattava mahdottoman lutunen, niin kuvatkin onnistuivat ihan kivasti.



Paikalla oli myös tyttö, joka toi meille ihanan pinkin ruusun omien kuvaustensa päätteeksi. Se oli kivasti tehty ja pienestä pojasta ruusuineen sai aika hauskoja otoksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti